Kuten jo olen maininnut, kurssit on täällä aika vaativia. Jouduinkin pudottamaan yhden kursseista pois, koska englanninkielen taidot ei riittäneet sen läpäisemiseksi. Ihan tarpeeksi mulla on hommaa kyllä noiden kolmen kurssin kanssa, vaikka vähältä se tuntuu siihen nähden mitä täällä muilla on! No saanpahan nauttia ainakin kaupungista sitten enemmän...Olenkin päättänyt opetella tsekinkielen kohtuullisesti, sekä paneutua Prahan kulttuuririentoihin. Tässä juuri taistelen kahden asian välillä, kun torstai iltana mulla on tsekin kielikurssi ja samaan aikaan olisi The Chemistry Gallery:ssa graffitinäyttelyn avajaiset (www.thechemistry.cz/exhibitions/291-44/boutique-jan-kalab-pasta-tron/)! Luultavasti mun on pakko mennä kielikurssille ja tsekattava tuo näyttely sitten joku toinen päivä.
Sunnuntaina on Palac Akropoliksessa tsekkiläisen kulttirockbändi The Plastic People of the Universe:n (the PPU) konsertti. Bändi on ollut vahvasti vaikuttamassa tsekkiläisen rockelämän kehitykseen, sekä ollut poliittisesti aktiivinen 60-luvulta lähtien.
Lauantaina kävin tsekkaamassa Crossclubin ja siellä oli aika hurja meininki! Mutta aivan upee mesta, mä en osaa kuvailla minkälainen se sisustus oli mutta paljon rautaa ja häkkyröitä sekä klaustrofobisille painajaismaisia parvia. Tässä linkki niin voitte itse käydä katsomassa www.crossclub.cz/cs/interier/649-interier/
Niin, että menoa, meininkiä ja hienoja paikkoja Prahasta kyllä löytyy. Suosittelen lämpimästi täällä käymistä jos mahdollisuus tulee.Lopuksi vähän silmänruokaa!
Kotikulmia, Americka |
Näkymä koulun portailta, Prahan linna :) |
Namesti Miru |
Jokinäkymiä |
Laitan sitten ensi viikolla raporttia tuosta PPU:n konsertista, jos vaan saan tänään ostettua sinne lipun!
VastaaPoista