Lähdin Erasmus vaihtoon Prahaan, Kaarlen yliopistoon (Charles University, Univerzita Karlova v Praze) helmikuun 13.päivä. Opiskelen Turun Humanistisessa ammattikorkeakoulussa kulttuurituottajaksi kolmatta vuotta ja nyt oli aika lähteä katsomaan miltä opiskelu maistuisi ulkomailla. Asuntoa en viitsinyt hankkia Suomesta käsin enkä myöskään halunnut mennä koulun tarjoamaan majoitukseen, joka olisi ollut puolen tunnin ajomatkan päässä koululta. Asunnon metsästys alkoi heti maanantaina, mutta helppoa se ei ollut!
Ensimmäinen viikko koulussa oli orientoitumista ja Erasmus Club oli järjestänyt paljon erilaisia aktiviteetteja, joihin sai osallistua halujensa ja kiinnostuksiensa mukaan. Itse kävin ensimmäisenä iltana pubitapaamisessa sekä keskiviikkona pienellä kaupunkikierroksella. Muihin en ehtinyt koska asuntoa oli etsittävä hyvinkin tiiviisti. Sen lisäksi tulin kipeäksi ja jouduin makaamaan hostellissa kuumeen kourissa muutaman päivän. Kävin noin kuudessa eri vuokranvälitysfirmassa ja sen lisäksi soittelin kymmenille eri välittäjille, mutta suurin osa sanoi että on mahdotonta saada muutamaksi kuukaudeksi asuntoa sillä budjetilla joka minulla on. Epätoivo iski hetkittäin ja harkitsin jo jääväni hostelliin koko vaihdon ajaksi.
Ensimmäisen viikon lopulla löysin vihdoin välitysfirman ansiosta ihanan pikku yksiön ihan Vanhan kaupungin vierestä ja sovimme vuokrasopimuksen allekirjoituksen lauantaipäivälle. Olin aivan innoissani, koska vuokrakaan ei ollut päätä huimaava. Lauantaiaamuna välittäjä kuitenkin lähetti viestin, että vuokraisäntä ei haluakaan vuokrata asuntoa 5 kuukaudeksi ja että etsintää olisi jatkettava! Olin todella pettynyt, koska asunto oli täydellinen, täydellisellä sijainnilla...Eli liian hyvää ollakseen totta. Onneksi välittäjäni löysi heti maanantaina mulle sopivan asunnon Namesti Mirun läheisyydestä ja sinne pääsen muuttamaan huomenna! Jännittää!
Varsinainen koulu alkoi maanantaina 21. helmikuuta. Valitsin 4 kurssia, jotta työmäärä ei kasvaisi liian suureksi ja vapaa-aikaa kaupungin antimista nauttimiseen jäisi riittävästi. :) Valitsin kurssit "Alternative Culture: Literature, Music & Lifestyles", "Czech(oslovak) Popular Cinema after 1945", "Czech culture: fine arts, theatre, cartoon, new media, landscape" ja sitten vielä Tsekin kielen kurssin. Kaksi ensimmäistä kuuluu ECES-ohjelmaan (http://eces.ff.cuni.cz/) ja nämä kurssit ovat erittäin työläitä ja vaativia. Toivottavasti englanninkielen taitoni riittää!
Praha on kaunis kaupunki täynnä erilaisia kulttuuritapahtumia ja mahtavaa arkkitehtuuria! Olen käynyt Prahassa nelisen kertaa ennen vaihtoon lähtöäni enkä pysty kuvittelemaan että tähän joskus kyllästyisin. Kun viikonloppuna pääsen vihdoin kunnolla kotiutumaan, luulen että tästä keväästä tulee yksi elämäni parhaimmista!
p.s. Ihan vaan vinkkinä, älkää matkustako ilman lippua/väärällä tai vanhentuneella lipulla julkisissa-köyhdyin aika monta sataa edellispäivänä kun tarkastus osui kohdalleni. Nyt on taskussa Opencard (yli 26 vuotiaille vanhuksille tarkotettu kortti) ja matka jatkuu.